Paljon melua hallintarekistereistä

Valtiovarainministeri Alexander Stubb ilmoitti tänään, että valmistelu hallintarekistereiden sallimiseksi lopetetaan. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa, on jokaiselle lienee täysin selvää, että valmistelu keskeytetään ensi sijassa Stubbin viimeaikaisten hölmöilyjen takia, eikä päätös liity mitenkään siihen, kuinka hyvä tai huono asia hallintarekistereiden salliminen olisi.

Julkinen keskustelu aiheesta on ollut aivan poikkeuksellisen heikkotasoista, eivätkä monet lakiuudistuksen puolustajat, sen enempää kuin vastustajatkaan, vaikuta käsittävän asiasta edes perusteita.

Jotkin uudistusta puolustavat poliitikot ovat mm. väittäneet lakiuudistuksen houkuttelevan Suomeen ulkomaisia sijoituksia. Väite on täysin idioottimainen, sillä ulkomaiset omistukset kulkevat jo nykyisellään hallintarekisterien kautta. Tältä osin lakiuudistus vaikuttaisi oikeastaan vain yhteen asiaan, suomalaisten pankkien (tai muiden hallintarekistereitä ylläpitävien laitosten) mahdollisuuteen kilpailla ulkomaisista ja suomalaisista asiakkaista.

Vastustajien leirissä monet argumentit ovat aivan yhtä köyhiä ja noudattavat yleensä kaavaa veronkierto-veronkierto-salailu-eliitti-veronkierto. Olen nähnyt asiaa esitettävän mm. niin, että lakiuudistuksesta ei olisi sille kuuluisalle tavalliselle veronmaksajalle mitään hyötyä ja ainoat hyötyjät ovat sijoittajia ja finanssisektorin toimijoita. Väite on toki totta, mutta lakiuudistusta vastustavana argumenttina typerä. Eihän osakesijoittamiseen liittyvän lakialoitteen ole tarkoituskaan hyödyttää kuin osakesijoittamisen piirissä toimivia, aivan kuten jonkin metalliteollisuuteen liittyvän lakialoitteen on tarkoitus hyödyttää metalliteollisuuden parissa toimivia.

Veronkiertoväitekin ontuu. Jos sijoittaja haluaa kiertää veroja hallintarekisterin kautta, voi sen tehdä nykytilanteessakin vain rekisteröimällä omistukset ulkomaisen pankin kautta. Ja veronkiertomielessähän omistukset pysyisivät paremmin salassa ulkomailla siinäkin tapauksessa, että hallintarekisterit sallittaisiin Suomessa.

Uutisointi on suurelta osin ollut sinälläänkin kummallista, sillä ministeriön ehdotus lakiuudistukseksi sisälsi edelleen julkisen omistajarekisterin, sen muoto olisi tosin erilainen kuin nykyisin. Ehdotuksen mukaan pankit raportoisivat tiedot hallintarekistereiden omistuksista julkiseen rekisteriin neljästi vuodessa. Eli tiedot olisivat edelleen selvitettävissä, mutta omistusketjun moniportaisuus saattaisi kieltämättä tehdä selvittämisen medialle ja virkamiehille työläämmäksi. Ei siis oikeastaan ihme, että näiltä molemmilta tahoilta uudistusta on vastustettu melko näyttävästi.

Kuinka toimiva tuo järjestelmä sitten oikeasti olisi, sitä on tietysti mahdoton etukäteen sanoa. Itse en usko, että suomalaiset piensijoittavat ryhtyisivät kovinkaan suuressa mittakaavassa kiertämään veroja, vaikka se hallintarekisterin kautta olisikin helpompaa. Kiinnijäämisen seuraamukset eivät ole yksinkertaisesti järkevässä suhteessa veronkierrosta saataviin voittoihin. On ylipäänsä oikeastaan aika naurettava ajatus, että virkamiehet valmistelisivat tarkoituksella sellaista järjestelmää, jota eivät itse pystyisi mitenkään seuraamaan. Tällaistakin on kuitenkin väitetty. Läpinäkyvyyden katoaminen olisi epämiellyttävä seuraus, eikä niinkään tarkoitus.

Kaikki lakiuudistuksen mahdolliset ikävät seuraukset ovat kuitenkin jossittelua, mutta nykytilanteen säilyminen taas varmaa. Tällä hetkellä suomalaisten sijoittajien osakeomistuksien arvo-osuustilejä ylläpitää lakisääteisen monopolin voimin miljoonavoittoja tekevä belgialaisomisteinen osakeyhtiö Euroclear Finland Oy. Pidän aika outona, että tätä järjestelyä pidetään kriitikoiden mielestä niin hyvänä, että vaihtoehdot eivät näytä kiinnostavan.

Hyödyt rajoittuisivat lähinnä siihen, että kotimaisten sijoitusten palvelumaksut saattaisivat laskea ja sitä myötä pääomien liike saattaisi lisääntyä jonkin verran. Myös suomalaiset pankkien kilpailuasema todennäköisesti paranisi, sillä tällä hetkellä ne eivät pysty tarjoamaan samoja palveluja kuin ulkomaiset kilpailijansa. On myös mahdollista, että tulevan EU:n TARGET 2 Securities -hankkeen myötä suomalaiset saattavat jäädä sen ulkopuolelle omaksi suljetuksi järjestelmäkseen. Mutta tämäkin on tietysti edelleen sitä samaa jossittelua.

Koska itse en ole sen enempää pankkiiri kuin osakesijoittajakaan, ei lakiuudistuksella olisi minulle henkilökohtaisesti sen suurempaa merkitystä. En osaa myöskään varmasti arvioida, olisiko lakiuudistus lopulta ollut liike parempaan vai huonompaan suuntaan. Joka tapauksessa on järjetöntä, että lain valmistelu keskeytetään vain ministerin sekoilun takia ja ilman kunnollista, järkevää keskustelua itse esityksestä. Tai jos ei nyt järjetöntä, niin ainakin todella kaukana mistään oppikirjatason lainsäätämisestä.

Liikenneturvallisuuden parantamiseen on parempiakin keinoja kuin katsastukset

Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafin liikennejohtaja Marko Sillanpää yllätti Ylen haastattelussa esittämällä vuosikatsastuksista luopumista niiden autojen osalta, jotka noudattavat hyväksyttyä valmistajan huolto-ohjelmaa. Esitys on vasta keskustelunavaus, mutta hyvä sellainen. Sillanpää toteaa myös, että nykyinen tiheä katsastusväli on EU-direktiivejä tiukempi ja että sitä voi perustella oikeastaan ainoastaan liikenneturvallisuudella.

Vähemmän yllättäen ensimmäinen kriittinen puheenvuoro tuli Suomen suurimman katsastusyhtiön, A-Katsastuksen teknisen johtajan Hannu Pellikan suusta:

"Aika radikaali avaus Trafilta. Meillä on vanha autokanta, poikkeukselliset keliolot ja toimiva katsastusjärjestelmä."

Pellikka myös peräänkuulutti mekaanisen tarkastuksen tarvetta jatkossakin:

"Katsastukseen liittyvät ratkaisut on tehtävä liikenneturvallisuus edellä."

Turvallisuuden nimissä voi tietysti väittää, että autoja ei koskaan tarkasteta liikaa tai että auto ei voi olla koskaan mekaanisesti liian hyvässä kunnossa. Nykyisen tiheä katsastustahti on kuitenkin melko ylimitoitettu keino ongelman laajuuteen nähden. Suoraan teknisistä vioista johtuvat onnettomuudet ovat erittäin harvinaisia, muistaakseni noin prosentin luokkaa. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan "puhtaasti auton teknisistä vioista aiheutuva kuolemaan johtanut onnettomuus on äärettömän harvinainen". Tilannetta voisi verrata vaikkapa siihen, että koko väestöä seulottaisiin vuosittain jonkin äärettömän harvinaisen sairauden varalta, kyse on resurssien haaskaamisesta.

Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa taas oli huolissaan huoltojen valvonnasta:

"Jos vastuu siirtyy huollon yhteyteen, kuka valvoo, että huollot tehdään säännöllisesti? Autoala ei voi sellaista valvoa."

Itse en olisi asiasta kovinkaan huolissani. Yleisin onnettomuuteen johtava tekninen syy on huonot renkaat. Urasyvyyksien mittauksen luulisi luonnistuvan autohuolloilta ihan siinä kuin katsastuskonttoreiltakin. Lukuisilla aloilla harjoitetaan sisäistä valvontaa ja aloille muodostuu markkinoilla erilaisia standardeja ja laatujärjestelmiä. Enkä lähtisi vähättelemään kuluttajien roolia. Ihmiset kuitenkin yleensä haluavat vastinetta rahoilleen, auton huoltamisen ei kuvittelisi olevan tässä mikään poikkeus.

Myös Rissa mainitsee Suomen autokannan korkean iän:

"Suomessa autojen keski-ikä on 12 vuotta. Trafin esitys voisi koskea vain uusia autoja, se on tulevaisuuden juttu eikä koske tätä päivää."

Tämä haiskahtaa vähän lyhytnäköiseltä. Jos tuo koetaan jotenkin ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi, ei luulisi olevan ongelma vapauttaa katsastus vain tietyn ikäisiltä ja jatkossa aina uudemmilta autoilta.

Jokainen haastateltu näyttäisi kuitenkin olevan ensisijassa huolissaan liikenneturvallisuudesta. Sinällään syytäkin, sillä Suomi onnistui vähentämään kuolonkolareiden määrää vuosina 2001-2012 Euroopan maista neljänneksi vähiten. Tämä ei ole varsinaisesti mikään ihme, onhan meillä omituinen yhdistelmä heikkokuntoisia teitä, poikkeuksellisia talviolosuhteita ja Euroopan toiseksi vanhin autokanta. Täällä siis ajetaan hankalissa olosuhteissa autoilla, jotka olisivat muualla olleet jo viisi vuotta romuna.

Aalto-yliopiston vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan uudempien automallien turvallisuus oli menetelmästä riippuen 10-50 % parempi kuin kymmenen vuotta vanhempien autojen. Uudemmat autot ovat rakenteellisesti kolariturvallisempia sekä auton kyydissä oleville että onnettomuuden muille osapuolille. Viime vuosina esitellyt erilaiset elektroniset turvavarusteet, kuten kaistavahdit, pimeänäkökamerat, kuljettajan vireystilaa valvovat ja automaattisesti esteen havaitessaan jarruttavat järjestelmät, taas pyrkivät minimoimaan kuljettajan, eli merkittävimmän onnettomuuksien aiheuttajan, virheitä.

Autokannan uudistaminen voisi siis parantaa liikenneturvallisuutta huomattavastikin, mutta merkittävin syy autokannan korkeaan ikään on tietenkin Suomen lähes rikollisen korkea autoverotus. Loogisesti edelleen ajateltuna yksinkertaisin keino liikenneturvallisuuden parantamiseen olisi juuri autoveron laskeminen merkittävästi tai jopa poistaminen kokonaan. Valitettavasti tuo vaihtoehto kaatuu todennäköisesti nyt ja lähitulevaisuudessakin poliittisiin realiteetteihin ja johonkin sadan vuoden takaiseen vasemmistoretoriikkaan:

Kas, ökybemari. Hienovaraista.

Niinpä niin. Autoilu on eliitin huvi, ja kolarikuolemien väheneminen on toissijaista, jos vaarana on että porvarit ajelisivat vielä entistäkin ökymmin. Ja jos näin siis reagoidaan siihen, että hallitus laskee nyt nimenomaan pienipäästöisten autojen verotusta, autoveron poistamisesta kokonaan lienee ihan turha haaveilla.

Jos autoveron poistaminen ei tosiaan ole mahdollista, ensimmäisenä tulisi ainakin lopettaa turvallisuutta parantavien lisävarusteiden hankkimisen ryöstöverotus. Suomen autoverotuksessahan on sellainenkin erikoisuus, että autoveroa kannetaan myös auton lisävarusteista, ja tämän vuoksi autot ovat täällä yleensä heikommin varusteltuja kuin monessa muussa Euroopan maassa. Ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä verottaa raskaasti sitä, että ihmiset varustelevat autonsa itselleen ja muille turvallisella tavalla.

Tämän uudistuksen vaikutus nykyiseen verokertymäänkin olisi melko mitätön, sillä tällä hetkellä moni jättää turvavarusteet varustelistalta ruksaamatta juuri niiden kovan, auto- ja arvonlisäverotetun hinnan vuoksi. Jos autoilun kokonaishintaa saadaan painettua alemmas esimerkiksi juuri tarpeettomia katsastuksia vähentämällä, voisi tämä edistää näiden varusteiden yleistymistä omalta osaltaan. Ja mikäli veroalennus rajataan vain turvallisuutta parantaviin varusteisiin, voisi uudistus mennä juuri ja juuri vasemmistollekin läpi. Vaikka vähintään jokin tasa-arvo-ongelma tähänkin varmasti saadaan rakenneltua.

Matkailu ei avarra

Osuipa junassa kouraan VR:n "Matkaan"-lehti. Lehden kannessa irvistelevät tuttu Madventures/Docventures-kaksikko Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff, vasemmassa reunassa sitaatti "Jos ihmiset matkustaisivat enemmän, heillä olisi enemmän myötätuntoa". Sama linja jatkuu sitten läpi artikkelin: "Mitä enemmän matkustaa, sitä tietoisempi on", "Isoin juttu, mihin olemmen törmänneet maailmalla, on se, että kaikki ihmiset ovat lopulta ihan samanlaisia".

Niinpä niin. Ainakin jokaiselle Rantalan kolumneja lukeneelle tuo on täysin tuttua huttua: milloin Rantala väittää johdannaisten nostavan ruoan hintaa, koska hän on nähnyt Sri Lankassa köyhiä, tai että Alexander Stubb ei aja Suomeen translakia, koska Stubb ei ole käynnyt Thaimaassa toteamassa ladyboynkin olevan ihan tavallinen ihminen. Mitään taloustieteen tai politiikan ymmärrystä ei tarvita, koska yleisö ei sitä kaipaa. Mitä enemmän matkustaa, sitä tietoisempi on, ja mehän tietty ollaan matkustettu enemmän kuin ketkään. Siinä se viesti siis pähkinänkuoressa.

Tämä superturisti-ilmiö on ollut ainakin allekirjoittaneen tärykalvojen riesana aina Madventuresin ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. Itse asiassa sarja tuntuu olevan jonkinlainen tuon ilmiön raamattu ja Riku ja Tunna sen demiurgit, luojajumalat. Aina noista päivistä lähtien olen törmännyt epäsäännöllisen säännöllisesti ihmisiin, jotka muutaman kuukauden reppureissun jälkeen ymmärtävät maailmasta kaiken, mutta joiden kanssa on mahdotonta keskustella mistään. Moderni lääketiede on huijausta, koska mä löysin Thaimaasta kookosöljyn. Kapitalismi on syöpä, koska mä näin köyhiä Malesiassa. Superturistin kanssa väitellessä päätyy aina samaa kehäpäätelmään: mä tiedän, koska mä oon käynyt ja sä et. Ja koska sä et ole käynyt just siellä, et sä voi tietää asiasta mitään. Omasta mielestäni on ylipäänsä tosi kummallista, että väki lähtee etsimään sitä suurinta viisautta paikoista, joissa käsitys saniteettitiloista tarkoittaa reikää lattiassa.

Superturistit tyypillisesti ylenkatsovat muita matkailijoita, erityisesti matkalaukkujen kanssa neljän tähden hotelleissa kolistelevia ja Tjäreborgin lomaoppaan suosittelemissa ravintoloissa lounastavia, mukavuudenhaluisia normituristeja: joo, ei sinne tai tänne kannata mennä, siellä on vaan turisteja. Olo kun on tietty jotenkin tosi paljon paikallisempi, kun asustelee hostellissa ja närppii puikoilla paistettua riisiä rantabaarissa. Usein jää kuitenkin huomaamatta, että siellä rantabaarissa ja hostellissa ympärillä on vain toisia superturisteja, ja nuo paikat on rakennettu yhtä lailla turisteille, ainoastaan nille persaukisemmille.

Superturismin ehkä vähemmän tunnettu, mutta huomattavasti ärsyttävämpi pikkuveli on karmaturismi. Kun karmaturisti reissaa, tietoisuuden lisääntyminen on toissijainen tavoite, ykkössijalla on nimen mukaisesti oman moraalisen ylemmyydentunteen pönkittäminen. Karmaturisti velloo köyhyydessä ja kurjuudessa, mutta elää niitä oikeasti vain Instagramin ja Facebookin kautta. Kun karmaturisti kotiutuu, se paasaa maailman epäoikeudenmukaisuudesta niin, että Karpoakin vituttaa. Karmaturisti ei voi ymmärtää että muut ei ymmärrä. Paitsi että yleensä muutkin ymmärtävät, mutta eivät vain kehtaa sanoa, että ei ihmisen tarvitse matkustaa planeetan toiselle laidalle ymmärtääkseen.

...kun käynti Kouvolassakin riittäisi.

Matkailun avartava vaikutus on yksi helvetin iso kupla. Omilla reissuilla vastaan onkin tullut pelkästään lähinnä joitain nyansseja. Jos jokin asia on aidosti yllättänyt, johtuu se yleensä siitä, että aihe on ollut aiemmin kokonaan tuntematon, eli siitä ei ole ehtinyt muodostua ennakkoon mitään mielipidettä. Yhtä hyvin yleensä olisin kuitenkin voinut vain lukea asiasta jostain. Monesti olisi jopa parempikin tehdä niin, sillä matkailulla on kääntöpuoli: oma, yksittäinen kokemus muuttuu ainoaksi totuudeksi, vaikka faktat kuinka olisivat vastaan.

HS:n toimittajan Maria Petterssonin elokuinen matkaraportti Malmösta on mainio esimerkki aiheesta. Pettersson lähti reissuun ilmeisesti ihan sillä asenteella, että nyt muuten todistetaan suomalaisten maahanmuuttokriitikoiden olevan väärässä. Ja kun reissusta selvittiin ehjin nahoin, lopputuloksena oli sarkastinen selvitys siitä, kuinka sotatanner ei ollutkaan sotatanner. Ja kas, kuusi päivää myöhemmin kaupungissa räjähti jälleen käsikranaatti, jo kolmannenkymmenennen kerran tänä vuonna. Avarsikohan tuo reissu ihan helvetisti?

Matkustaessa näkee ainoastaan pienen siivun koko totuudesta, ja senkin sen mukaan, minkä väristen lasien läpi maailmaa nyt sattuu katselemaan. Jos joku nyt ajattelee esimerkiksi Rikun ja Tunnan pyörivän tuollaisten ennakkoluulojen yläpuolella, niin vilkaiskaapa uudemman kerran läpi vaikkapa Madventuresin Kuuba-jaksoa. Varsinkin patavasemmistolaisten on tietenkin hankala Kuubasta pahaa sanaa sanoa, onhan heikäläisillä kuitenkin kiva ilmasto, siisti autokanta ja paikallisilla massamurhaajillakin oma t-paitamallisto.

Siltikin, tämän tiedostavan maailmanmatkaajakaksikon maalailema kuva maasta on aivan käsittämättömän vinoutunut. Samaan aikaan kun Rantala glorifioi kymmeniä tuhansia omia kansalaisiaan tappanutta diktaattoria ja osoitteli sormella Yhdysvaltojen imperialismia, istui kuubalaisissa vankiloissa edelleen lukuisia ihmisoikeusaktivisteja ja journalistejakin toiseksi eniten heti Kiinan jälkeen. Jaksossa myös mm. ihan vakavalla naamalla suositellaan tutustumaan maahan vaikkapa lähtemällä pikkurahalla kommunistien työprikaatille ja ihastellaan, kuinka mainokset loistavat poissaolollaan ja niiden tilalla katukuvassa esitellään "ideoita", toisin sanoen kommunistista valtiopropagandaa ja Che Guevaran ja Fidel Castron ympärille rakennettuja henkilökultteja.

Jep, ideoitapa hyvinkin.

Matkustaessa toki oppii uusia asioita, mutta asioita nyt voi oppia myös aika monella muullakin tavalla. Paikallisten kanssa keskusteleminen on välillä ihan mukavaa, mutta oppimismielessä aivan naurettavan yliarvostettua. Miettikää nyt. Jos tällä hetkellä Suomessa vieraileva turisti kysyy paikalliselta vaikka maan poliittisesta tilanteesta, saa hän täysin erilaisen vastauksen "liiton mieheltä" ja porvarilta. Eikä tuo tilanne muutu rajanylityksellä mihinkään. Kadunmiehen mielipide ei ole häävi fakta.

Itse olen hylännyt ajatuksen avartavasta matkailusta ajat sitten. Jos ja kun matkustan, matkalla saattaa olla tarkoitus, mutta matkailu ei ole itse tarkoitus. Matkustan työn, ruoan, ilmaston tai jonkin kohteen vuoksi, ja matkalla olen rehellisesti turisti. Enkä todellakaan kuvittele viisastuvani siinä sivussa vain siksi, että juoma grogilasissa on eri väristä kuin kotona.

Suomessa seitsemänsataatuhatta rasistia?

Kun jonkinlaiseksi intellektuelliksi mielletyltä Jari Tervolta alkaa tippumaan otsikon mukaisia väittämiä, niin on lienee aika vilkaista asiaa hieman lähemmin. Kirjailija siis tosiaan väittää blogissaan Suomessa olevan noin 700 000 rasistia. Tekstissään Tervo viittaa Suomen Kuvalehden Taloustutkimuksella teettämään tutkimukseen, jonka mukaan joka seitsemäs suomalainen on rasisti. Itseäni nyt kiinnostaa lähinnä, että pitääkö Tervon väittämä mitenkään paikkaansa edes siinä tapauksessa että SK:n tutkimus on uskottava. Ja toinen kysymys luonnollisesti on, että onko tuo tutkimus ylipäänsä uskottava.

Suomen Kuvalehti siis väittää joka seitsemännen tutkimukseen osallistuneen olevan rasisti, mutta ei missään väitä Suomessa olevan 700 000 rasistia. Tervo on ilmeisesti päätynyt tuohon lukuun ottamalla tutkimuksen suhdeluvun (1/7 vastaajista rasisteja) ja suhteuttanut tuon koko Suomen yli 10-vuotiaaseen väestöön. Tai näin ainakin luvut näyttäisivät täsmäävän. Tällainen tilastorunkkaaminen on tietysti aivan naurettavaa lukujen paisuttelua, enkä keksi tälle mitään muuta syytä kuin iltapäivälehtimäisen klikkihuoraamisen. Eli käytännössä Tervon laskukaavalla joka seitsemäs 11-vuotias, joka seitsemäs 90-vuotias, joka seitsemäs kehitysvammainen, joka seitsemäs rappioalkoholisti, joka seitsemäs maahanmuuttaja ja joka seitsemäs laitoshoidossa makaava olisi siis rasisti, muuten luvut eivät täsmää.

Joten tehdäänpä päivän hyvä työ. Poistetaan Tervon laskelmasta alle 15-vuotiaat ja yli 79-vuotiaat, niin päästään edes ikäjakauman puolesta tutkimuksen kohdejoukkoa vastaavaan (Tilastokeskus: Väestö iän mukaan) lukemaan. Tämä tarkoittaa n. 1 174 000 henkilöä vähemmän, eli jäljelle jää noin 4,3 miljoonaa potentiaalista rasistia, joista seitsemäsosa on n. 614 000 henkilöä. Ja kas, näin Suomessa on heti 86 000 rasistia vähemmän.

Tämä siis vain korjaamalla ikäjakauma. Samalla tavalla tuosta 4,3 miljoonasta pitäisi vähentää heti sellainen väestö, joka ei edes kunnolla käsitä mitä rasismi on. Ja sen jälkeen edelleen vähentää, kunnes luku vastaisi edes jollain tasolla tutkimuksen kohderyhmää. Siis lyhyesti, Tervon väittämä 700 000 rasistista näyttäisi olevan täysin harhainen.

Joten otetaan seuraavaksi tarkasteluun SK:n tutkimus. Tutkimus käsittää mm. nipun kysymyksiä kuinka toivottavana tai ei-toivottavana jonkin maan kansalaisten maahanmuuttoa pidetään. Tällainen ei ole edes kovin kiinnostavaa, sillä toisin kuin esimerkiksi Kanada, Suomi ei edes pisteytä maahanmuuttajia mitenkään. Kyse on yksinkertaisesta mielipiteestä, eikä se että pitää jonkin maan kansalaisen maahanmuuttoa esim. taloudellisessa mielessä toivottavampana kuin toisen, tee kenestäkään vielä rasistia. Yksi kysymys taas koskee ihmisrotujen olemassaoloa, joka taas on kysymyksenä niin mielenkiintoinen, että se ansaitsee jossain vaiheessa kokonaan oman tekstinsä. Joten siihenkään en puutu tarkemmin tällä erää, eikä tuo kysymys osoita rasistisuudesta yhtään mitään, koska kyseessä on enneminkin tietokysymys josta edes tutkijat eivät ole yksimielisiä.

Käytännössä väittämä joka seitsemännen suomalaisen rasistisuudesta perustuu kahteen kysymykseen:

"Mustien afrikkalaisten henkiset kyvyt ovat heikommat kuin länsimaissa elävän valkoisen rodun. Näin ajattelee useampi kuin joka seitsemäs suomalainen.

Lähes yhtä monen mielestä vaaleaa eurooppalaista ihmisrotua pitää estää sekoittumasta tummempiin rotuihin, koska muuten Euroopan kantaväestö kuolee ennen pitkää sukupuuttoon"

Ensimmäinen väittämä siis grafiikkana:

Lähde: Suomen Kuvalehti

Eli viisi prosenttia vastaajista on väittämän kanssa "täysin samaa mieltä" ja kymmenen prosenttia "jokseenkin samaa mieltä". Nämä luvut ovat itse asiassa pienemmät kuin etukäteen odottaisin. Ennen kuin edes puutun tuon todenperäisyyteen, on pakko todeta että väittämä on mielestäni samaa luokkaa kuin esimerkiksi "amerikkalaiset ovat lihavampia kuin eurooppalaiset" tai "mustat afrikkalaiset ovat parempia pitkän matkan juoksijoita kuin valkoiset venäläiset". Jostain syystä "henkiset kyvyt" tai älykkyys ovat vain ominaisuuksina paljon herkempiä poliittiselle korrektiudelle. Kysymykseen upotettu "valkoinen rotu" hieman toki särähtää korvaan. Mutta onko tuo mielipide, siis amatöörin arvio jonkin ihmisryhmän henkisistä kyvyistä, sitten rasismia?

Wikipedia:

"Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen."

Ei, kyseessä ei ole aate, ei toiminta, eikä väittämässä edes kysytä että pitäisikö tuon vuoksi afrikkalaisia mustia kohdella jotenkin eri tavoin. Kyseessä on tutkimukseen vastaavan ihmisen mielipide, ei muuta. Rasismia se ei voisi olla ainakaan siinä tapauksessa, jos väittämä olisikin totta. Ja tuo väittämähän on epätosi vain niissä tapauksissa, että afrikkalaisten mustien henkiset kyvyt ovat joko samalla tasolla tai korkeammalla kuin länsimaissa elävän valkoisen "rodun". Jos kyvyt ovat pykälänkin heikommat, väite on tosi. Joten ovatko ne?

Ainakin jokainen minkään tieteen saralta löytämäni aineisto näyttäisi osoittavan siihen suuntaan. Tietysti pitäisi ensin määritellä tarkkaan, että mitä "henkiset kyvyt" eksaktisti tarkoittaa. Voin vain olettaa sen viittaavan älykkyyteen, kirjallisiin ja taiteellisiin kykyihin jne. Olen jo kertaalleen aiemmin kirjoittanut tekstin, joka käsitteli hieman eri populaatioden älykkyyseroja. Kuten siinäkin tekstissä mainitsin, nuo tutkimukset ovat erittäin kiistanalaisia, eikä niissä käytetyt tutkimusmenetelmät ole kaikkein tieteellisimpiä. Siitäkin huolimatta, kaikki tutkimukset kognitiivisesta älykkyydestä osoittavat samaan suuntaan, eikä yksikään ainakaan päinvastaiseen. Vaikka käsitettä geneettistä älykkyydestä ei hyväksyisikään, kaikkien ympäristötekijöiden mukaankin tulosten pitäisi olla saman suuntaisia. Afrikan maissa käytännössä jokainen näistä tekijöistä on keskimäärin heikommalla tolalla: koulutus, ravinto, yhteiskuntarauha, materiaalinen hyvinvointi, terveys jne.

Mutta se kognitiivisesta älykkyydestä. Se on kuitenkin vain yksi älykkyyden muoto, vaikkakin ainoa jota pystytään kohtalaisen järkevästi mittaamaan. Jos katsotaan vuorostaan vaikkapa lukutaitoa, pysyy tilanne täysin samana. Maanosittain mitattuna lukutaito on heikointa Afrikassa, jossa vain n. 60 prosenttia aikuisista osaa lukea. Euroopassa sama luku on 99 %, ja Suomessa lasten lukutaito on ollut käytännössä 100 prosenttia 1870-luvulta lähtien. Eli jos luku- ja kirjoitustaitoa pidetään "henkisenä kykynä", on väittämä tältä osin aivan kiistaton tosiasia.

Jos taas mennään sinne kykyjen yläpäähän, tilanne ei edelleenkään muutu miksikään. Jostain syystä on hieman hankalaa löytää sellaista listaa nobelisteista, jossa olisi eritelty vielä eurooppalaiset mustat ja afrikkalaiset valkoiset, mutta maanosittain tilanne on hyvin selvä. Vuosien 1901 ja 2013 välillä länsieurooppalaisia nobelisteja on ollut kaiken kaikkiaan 471 kappaletta, afrikkalaisia 16, joista vain muutama ns. kovien tieteiden puolelta. Ero on siis lähes 30-kertainen.

Lähde: Quora.com

On täysin selvää, että Afrikassa yliopistoja ja tutkimuslaitoksia on vähemmän kuin Euroopassa, eivätkä ne ole yhtä korkeatasoisia, joten tietenkään tällainen vertailu ei ole reilu. Mutta SK:n tutkimuksen väittämässä ei puhuttu sanaakaan reiluudesta tai syistä, vastaajan tehtävä oli ainoastaan arvioida kuinka samaa mieltä hän oli väittämän kanssa. Ja on käytännössä mahdotonta löytää aineistoa, jonka mukaan väittämä olisi täysin epätosi. Joten millä perusteella nuo 5-15 prosenttia vastanneista olisi rasisteja? Toteamalla asian, joka hyvin todennäköisesti on tosi? Tai jos ei olisikaan, olisiko amatöörin väärä arvio sitten rasistinen, jos se perustuu vain puutteelliseen tietoon? Mainitaan nyt vielä, että tietenkin tässä on kyse keskiarvoista, afrikkalainen nero on nero ja länsieurooppalainen idiootti on yhtälailla idiootti.

Toinen merkittävä väittämä oli tämä:

Lähde: Suomen Kuvalehti

Tämä väittämä kieltämättä ensi kuulemalta vaikuttaa minustakin hieman rasistiselta. Tätä väittämää tuki täysin 5 %, osittain 8 % vastanneista. Suurin ongelma on väittämän asettelussa, sillä epämääräisyyden lisäksi se on myös eräänlainen "loaded question". Väittämässä ei siis ole kyse vain rotujen sekoittumisesta, vaan väittämässä on selkeä linkki kysyjien oman rodun sukupuuttoon. Ainakin evoluutiopsykologian puolelta löytyy varmasti useampikin selitys sille, miksi ihmisellä sattuu olemaan luontainen taipumus suojella omaa geeniperimäänsä, tai ainakin ajatusta siitä.

Olen itsekin nähnyt useampia laskelmia Euroopan syntyvyystilastoista ja -ennusteista, ja toisten mukaan edessä on ennen pitkää nk. vaalean eurooppalaisen rodun katoaminen, toisten mukaan taas ei. Mutta jos sattuu kuulumaan niihin, joiden mielestä sukupuutto on vääjäämättä edessä, niin en oikeastaan ihmettele, mikäli he tässä vastaisivat olevansa väittämästä samaa mieltä. Sukupuutto kun ei ole kuitenkaan ihan pikku juttu. Väittämässä ei myöskään määritellä lainkaan, miten tuota rotujen sekoittumista estetään: lakien voimin, väkivalloin, henkilökohtaisilla valinnoilla? Osa keinovalikoimasta olisi rasistisia, osa taas ei.

Tällaiset tarpeettoman hankalasti muotoillut väittämät saavat oikeastaan vain epäilemään joko artikkelin tai tutkimuksen tarkoitushakuisuutta. Väitehän mittaisi vastaajien rasistisuutta huomattavasti selkeämmin, mikäli se olisi vain muodossa "vaaleaa eurooppalaista ihmisrotua pitää estää sekoittumasta tummempiin rotuihin".

Jutun tarkoitushakuisuudesta puheen ollen, tutkimuksessa on yksi väittämä, joka mittaa mielestäni vastaajan rasistisuutta hyvin. Ilmeisesti sen tuloksista ei vain ole otsikoihin asti:

Lähde: Suomen Kuvalehti

Eli vain neljä prosenttia vastaajista oli täysin eri mieltä siitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän ihonväristään tai etnisestä taustastaan. Jos tämä luku sovitetaan tuohon aiemmin mainitsemaani ikäjakaumaltaan korjattuun 4,3 miljoonaan, päädytään 170 000 rasistiin tai vaihtoehtoisesti siihen, että harvempi kuin joka kahdeskymmenes tutkimukseen vastannut ajattelisi rasistisesti. Artikkelissa asia esitetään seuraavasti:

"Yhdeksän kymmenestä oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä 'Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän ihonväristään tai etnisestä taustastaan'.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen arvelee, että tasa-arvoon kasvatetut suomalaiset ajattelevat tämän olevan ainoa korrekti vastaus huolimatta heidän todellisista asenteistaan."

Eli kun joka seitsemäs vastaa "rasistisesti" väittämiin, jotka ovat epäselviä, monitulkintaisia tai joista edes tiedeyhteisö ei ole mitenkään yksimielinen, on se kiistaton osoitus suomalaisten rasistisuudesta. Kun taas liian harva vastaa rasistisesti tutkimuksen selkeimmin asiaa mittaavaan väittämään, onkin kyse todellisten asenteiden piilottelusta. Ja tätä sitten kehdataan kutsua tutkimukseksi.

En edes yritä väittää etteikö Suomessa olisi rasisteja. Tietysti on, mutta ei lähellekään seitsemääsataatuhatta. Oikeasti puhutaan pienestä prosentista, jotka muuten sattumalta ovat juuri näitä kaikkein näkyvimpiä "someraivoajia". Kyllä, puhun juuri siitä porukasta, joilla on vakavia ongelmia paitsi ulkomaalaisten, myös yhdyssanojen ja välimerkkien suhteen. Niistä, jotka jakavat ja tehtailevat caps-lock pohjassa valheellisia meemejä ja tekstejä niin maahanmuuton kustannuksista kuin maahanmuuttajien tekemistä rikoksistakin.

Näitä marginaalin idiootteja suurempi ongelma on, että maan suurimmat mediat näyttävät vääristelevän asioita yhtä lailla säännöllisesti. Esimerkiksi aivan lyhyen ajan sisään olen lukenut tarinoita, joissa varauksettomasti ylistetään maahanmuuton parantavan suomalaisten koulujen tasoa tai pakolaisten olevan Suomelle suoranainen lottovoitto, talouskasvun uusi Nokia. Ehkä nämä suuret mediat esittävät agendaansa hieman somemouhoajia hienovaraisemmin ja fiksummin, mutta ei yhtään vähemmän haitallisesti.

Oxford Spires Academyn "ihme"

Osuipa tänään silmiin Helsingin Sanomien juttu otsikolla Maahanmuuttajalapset voisivat parantaa koulujen tasoa Suomessa – Englannissa he tekivät sen jo. Kyseessä on HS:n teematoimituksen toimitussihteeri Satu Vasantolan varaukseton hehkutus englantilaisen Oxford Spires Academy -nimisen yläkoulun opintomenestyksen nopeasta parantumisesta. Mutta koska artikkeli kuulosti hieman liian hyvältä ollakseen ainakaan täysin totta, ja koska HS:lla on nykyisin melko kyseenalainen maine yksipuolisen uutisoinnin saralta, niin päätin kaivella aihetta hieman syvemmältä. "Syvemmältä" tarkoitti siis n. kolmen minuutin googlaamista, minkä ei uskoisi olevan ylivoimaista journalistillekaan.

Vasantolan artikkeli keskittyy lähinnä koulun uuden rehtorin Sue Croftin ajamien uudistusten suitsuttamiseen. Näihin kuului mm. äidinkielen opetuksen merkittävä lisääminen. Tällainen uudistus on toki järkevä, kieliongelmia kun pidetään ihan yleisesti ongelmana kouluissa, joiden oppilaista merkittävä osa on maahanmuuttajataustaisia. Käänteisesti, Suomen Pisa-menestystäkin pidetään osaltaan tämän ansiona, kun maan ainoa merkittävämpi kielivähemmistö (suomenruotsalaiset) saavat opetusta omalla äidinkielellään, toisin kuin monessa muussa maassa.

Artikkelissa oli kuitenkin jätetty mainitsematta eräs opintomenestystä parantava merkittävä tekijä. Eräs Rehtori Croftin uudistuksista nimittäin oli koulun huonoimpien oppilaiden siirtäminen pois oppilaitoksesta vuosina 2011-2013. Croftin mukaan tarkoituksena ei kuitenkaan ollut oppilaitoksen akateemisen menestyksen tilastollinen parantaminen, vaan oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden auttaminen ja taas toisaalta Oxford Spires Academyyn jääneiden oppilaiden menestymismahdollisuuksien edistäminen.

Ja kyllä tulokset paranivatkin. Kun vuonna 2010 koulun GCSE-kokeen suorittaneista oppilaista vain 31 % sai korkeimpia arvosanoja (A*-C) viisi kappaletta tai yli, oli tämä luku noussut vuonna 2012 jo 59 prosenttiin. Vaikuttavaa toki, mutta kokeen suorittaneidenkin määrä samassa ajassa pudonnut 26 oppilaalla 98 oppilaaseen. Ei liene yllätys, että nämä 26 oppilasta olivat juuri näitä huonoiten menestyneitä, toisiin kouluihin siirrettyjä oppilaita, joista yksikään ei saanut samasta kokeesta näitä korkeimpia arvosanoja tuota aiemmin mainittua viittä kappaletta. Jos nämä oppilaat olisivat osallistuneet kokeeseen Oxford Spiresin kirjoilla, olisi vuoden 2012 tulos heti 9 prosenttiyksikköä heikompi.

Oppilaitoksen edistys on huomattavaa joka tapauksessa, mutta mielestäni ei ole mitenkään yllättävää jos muiden oppilaiden tulokset paranevat, kun viidesosa häiriköistä ja heikoimmin menestyvistä oppilaista siirretään muualle. Kun Vasantola kolumnissaan penää Oxford Spiresin kokemusten mukaista asennemuutosta Suomeenkin, niin kattaako tämä myös nämä oppilaiden pakkosiirrot toisiin oppilaitoksiin?

Vasikoiden valtakunta

Suomalaiset ovat reilua, rehellistä ja suorapuheista kansaa. Ehkä lähinnä anonyymisti netissä ja pikku kännissä, mutta kuitenkin. Viimeisin osoitus tästä suoraselkäisyydestä on voudin vihdoin mahdollistama nimetön verovilpin vasikointikaavake, joka on saanut nämä samat reilut suomalaiset ilmiantamaan kanssakansalaisiaan ihan kaksin verroin edellisvuosiin verrattuna.

”Tämä on hyvä systeemi. Ilmoituksia voi tehdä vuoronkaudenajasta riippumatta, suurin osa niistä onkin tullut virka-ajan ulkopuolella, eli illalla ja viikonloppuisin”, kehuu Verohallinnon tarkastuspäällikkö Heimo Säkkinen. Kuulostaakin kyllä melko lyömättömältä järjestelmältä. Ei enää hankalia toimistoaikoja tai kiusallisia nimettömiä puheluita päiväsaikaan, kun ilmiannon voi tehdä ihan juuri silloin kun se pizzeriasta saamatta jäänyt kuitti tai naapurin vironkilpinen Bemari vituttaa kaikkein eniten, kuten vaikkapa pilkun jälkeen lauantaiyöstä. Toimiva netti ja jotenkin ymmärrettävä kirjoitustaito riittää, ja nämähän kuuluvat suomalaisilla niihin muihin ylpeydenaiheisiin.

Uutisen mukaan vain 15-20 prosenttia kanteluista johtaa jatkotoimenpiteisiin. Tämän voi tietysti tulkita myös niin päin, että 80-85 prosenttia kaikista ilmoituksista on joko perättömiä, hankalia tutkia tai muuten vain turhia. Kovin moni instanssi ei vastaavista luvuista lämpeäisi, mutta vähemmän yllättäen Kansaeläkelaitoksella virkamieskunta hieroo jo ideasta innostuneena karvaisia käsiään:
"Kelan hallinto-osaston lakimies Anitta Holappa sanoo, että vaikka Kela on aina saanut vastaavia vinkkejä sekä virkailijoille soitettuna että kirjeitse Kelan toimipisteisiin, myös uusi kanava kiinnostaisi."

Virkamiestenkin keskuudessa tunnutaan käsittävän perättömien ilmiantojen aiheuttavan joitain yksittäisiä ongelmia, mutta samalla kuitenkin vakuutetaan Verohallinnon valveutuneiden übermenschien osaavan tunnistaa tällaiset tapaukset. Ja ei kai hyvää järjestelmää kannata arvostella ainoastaan sen perusteella, millaista vaivaa se saattaa aiheuttaa täysin syyttömille ihmisille, jos kolikon toisella puolella on valtion verokirstun kerryttäminen?

Nämä vakuuttelut olisivat ehkä pykälän verran uskottavampia, ellei suomalaisten ilmiantoherkkyyttä olisi päästy jo aiemmin koettelemaan esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten muodossa. Lastensuojeluilmoituksen olemassaolo on pohjimmiltaan varmasti hyväkin asia, sillä panoksena saattaa olla muutaman veroeuron sijaan lapsen terveys tai henki. Vaikka tällainen ilmoitus on vakavuudeltaan toista luokkaa kuin verovilppi, ei se ole estänyt näitä reiluja suomalaisia tehtailemasta perättömiä ilmoituksia vuosi toisensa jälkeen.

Esimerkiksi Helsingin Uutisten mukaan lastensuojeluilmoitusta käytetään usein lyömäaseena huoltajuus-, tapaamis- ja naapuririidoissa. Tässä taas konkreettinen esimerkki tapauksesta, jossa naapuri teki muiden perättömien rikosilmoitusten ja tutkintapyyntöjen jatkeeksi lastensuojeluilmoituksen, koska oli riidoissa naapurinsa kanssa niinkin tähdellisestä asiasta kuin postilaatikon paikasta.

Suomen Kuvalehdessä taas on julkaistu moniosainen artikkelisarja lastensuojelun myyttien murtamisesta, joka on lukemisen arvoinen muutenkin, mutta ajattelin poimia tähän yhden kohdan ihan aiheeseen liittyen:

"Satu on yksi monista lastensuojelun kokemusasiantuntijoista, joita olen haastatellut ja joiden asiakirjoja olen lukenut. Henkilön oikea nimi on toimituksen tiedossa. Hänestä tehty ensimmäinen perätön lastensuojeluilmoitus koski pedofiliaa. Yllättäen oven takana seisoi poliisien ja sosiaalityöntekijän armeija.

Satu pakotettiin pienimmän lapsen kanssa kuukaudeksi turvakotiin, isommat vietiin isälleen. Kotiin äiti päästettiin juristin avulla vasta kuulustelujen päätyttyä. Poliisitutkinnassa ei tullut esille mitään pedofilian liittyvää.

Parhaillaan ilmoituksia kertyi vuorokauden aikana melkein tunnin välein, yhteensä viiden vuoden aikana ainakin 150. Satu oli niiden mukaan milloin kännissä hakannut tai hylännyt lapsiaan, milloin parittanut heitä maksaakseen asuntolainaa.

Sääliksi käy sossuja: jokainen ilmoitus oli tutkittava. Uudet työntekijät eivät tunteneet Satua, joten ilmoitukset otettiin vakavasti. Eniten säälin Satua, johon lastensuojelu joutui olemaan yhteydessä viikoittain. Sadun vanhemmuutta ja terveystietoja tutkittiin, mutta ilmoittelijan psyyken tilan selvittämistä ”ei nähty relevanttina” asian kannalta. Perheenäidin työnteko vaikeutui, tulot laskivat.

Välillä ruljanssiin sotkeentui hätäkeskus. Ja päiväkoti. Perheneuvola. Koulu. Lääkärikin. Yhden ilmoituksen takia kotiin kesken pihatalkoiden hälytetyt poliisiautot ja sosiaalityöntekijät herättivät keskustelua naapurustossa: ”Voiko Sadun lasten kanssa leikkiä?”

Tapahtumat eivät hevin unohdu.

”Parhaimmillaan ilmoitusjärjestelmä voi olla kasvua tukeva, mutta pahimmillaan erittäin tuhoisa”, Satu arvioi."

Vastaavia tapauksia löytyy varmasti vaikka kuinka paljon. Suomessa ollaan siis valmiita käyttämään erilaisia ilmoituskanavia ihan pelkästään kostomielessä, motivoivana tekijänä lähinnä vain vittumaisuus ja näillä aiheutetaan asianomaisille kohtuuttomia ongelmia.

Samaan aikaan kun täällä pitäisi elää "normienpurkutalkoita", valtiovallan toimesta paitsi rohkaistaan kansalaisia vasikoimaan toisistaan viranomaisille, pyritään se tekemään myös mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi. Henkilökohtaisesti kun en valtiota kaipaisi asennekasvattajaksi missään asiassa ylipäänsä, aika viimeisenä juuri tällaisessa. Yhtäkään "normia" täällä ei pureta ennen kuin käsitetään, että valtion tärkein tehtävä ei ole verokertymän maksimointi keinolla millä hyvänsä.

Harmaa talous ei ehkä ole aina toivottavaa, mutta erityisesti korkean verotuksen maissa se on käytännössä välttämätön lieveilmiö. Jotkin elinkeinot kärsivät verotuksesta suhteellisesti toisia enemmän ja varsinkin pienyrittäjillä on vähemmän resursseja lailliseen verosuunnitteluun. Koska verokarhun käpälät ulottuvat tätä nykyä lähes kaikille elämän osa-alueille, seuraa tästä käytännössä se, että kaikki kiertävät veroja tavalla tai toisella, ihan valtionyhtiöitä myöten. Näin myös lähes jokaisesta voisi tehdä vastaavan kantelun verohallinnolle.

Lainkuuliaiset kansalaiset eivät yleensä riko lakia pelkästään lain rikkomisen takia. Veroja kierretään sitä enemmän, mitä suurempi vilpistä mahdollisesti seuraava "palkkio" on tai mitä epäoikeudenmukaisemmaksi verotus mielletään. Harmaata taloutta torjutaan parhaiten alentamalla veroja, ei rohkaisemalla kansalaisia vasikoimaan toisiaan valtiolle. Eikä historiassa tarvitse katsoa edes kovin paljon taaksepäin huomatakseen kuinka sairas asetelma tällainen loppujen lopuksi on.

Euroviisukummajainen PKN

Sanotaan se nyt tähän heti alkuun: en katsonut ESC:n semifinaalilähetystä, en katso finaalia, en äänestänyt yhtäkään osanottajaa Uuden Musiikin kilpailussa, enkä edes katsonut yhtäkään kilpailun jaksoa kokonaan. Kaiken kaikkiaan euroviisut kiinnostavat minua yleensäkin hyvin vähän. Mutta Pertti Kurikan Nimipäivät on ehkä viisuhistorian mielenkiintoisin tapaus, ainakin jos yhtyeen aiheuttama somemetakka on minkäänlainen mittari asiassa.

UMK:n voitosta lähtien bändiä koskeva kirjoittelu on ainakin Facebookissa ollut epätavallisen latautunutta. Keskusteluissa (?) on näyttänyt olevan pari selkeää päälinjaa, jotka koskevat lähes aina joko yhtyeen jäsenten kehitysvammaisuutta tai Aina mun pitää –kappaleen hyvyyttä. Tässä ei tietysti sinällään ole mitään kummallista, mutta siinä on, että kovin usein aloitusposti on ollut jokin hyvin neutraali ja positiivinen kannustus, josta on jo parin kommentin jälkeen äitynyt väittely jommastakummasta edellä mainitusta asiasta. Harvoin näkee tällaista määrää väärinymmärryksiä, puolestaloukkaantumisia ja omien kommenttien selittelyä. Että suhtautuiko joku alentuvasti tai loukkaavasti ja oliko se biisi huono tai ei, ja että eikö sillä ole mitään väliä vai kyllä.

Ne kaikki, jotka hoksasivat että PKN:n menestyksen taustalla on ulkomusiikillisia tekijöitä, voivat taputtaa tässä kohtaa toisiaan selkään. Nimittäin kyseessä on ihan sama oivallus, jonka teki varmaankin noin 90 % kaikista muistakin kappaleen kuulleista ihmisistä, mutta jättivät asian nyt vain julkisesti mainitsematta. Biisi on kuitenkin marginaalipunkia melko kömpelöllä sanoituksella, ja jos se ei toimi juuri edes punkia jossain määrin kuuntelevalle allekirjoittaneelle, niin miten sitten mitenkään tuossa mittakaavassa kansan syvemmille riveille. Eli tietenkin PKN menestyi lähinnä suvaitsevaisuus- ja sympatiapisteiden voimin ja monia tämä tuntuu (toisaalta ihan ymmärrettävästikin) ärsyttävän. Toinen juttu on sitten se, että onko siinä lopulta oikeasti mitään vikaa.

Koska mielestäni ei ole. Ainakin niin kauan kuin minä muistan, on musiikkia myyty ulkomusiikillisten tekijöiden voimin, joissain tapauksissa jopa lähes yksinomaan niillä. Artistien ulkonäkö, imago ja paljas pinta myy ihan siinä kuin laadukas musiikkikin. Ulkomusiikillisuus on siis alalle täysin luontevaa. Pertti Kurikan Nimipäivien tapauksessa ulkomusiikilliset seikat vain poikkeavat selkeästi normista, koska niitä ovat ulkonäön sijaan sympaattinen tarina, yrittäminen, tekeminen ja aitous. Lisäksi yleisö usein rakastaa altavastaajia ja PKN menee eittämättä tuohon kategoriaan. Jos yleisö olisi saanut päättää, olisi hiljattain käydyn ”vuosisadan nyrkkeilyottelunkin” voittanut Manny Pacquiao, vaikka Floyd Mayweather ottelikin teknisesti paremmin. Eikä tuo olisi esimerkki sen alentuvammasta suhtautumisesta.

Niin, no mutta kai nyt laulukilpailussa musiikin tulisi olla kuitenkin pääosassa? Ehkä niin, mutta euroviisuilla nyt vain on hyvin vähän tekemistä laulukilpailun kanssa. Jos ESC olisi oikeasti laulukilpailu, kappaleet olisivat parempia, lavashow’t vähemmän korneja, eivätkä kilpailua olisi voittaneet aiemmin mm. transsukupuolinen Dana International, elokuvahirviöiksi pukeutunut heavy-yhtye sekä viime vuoden outolintu, pitkätukkainen parrakas mies. Ehkä jokin näistä, mutta eivät kaikki kolme. Euroviisumusiikki kun on sinällään aivan oma genrensä ja kilpailussa korostuu usein erilaisuus sekä suvaitsevaisuus, ja musiikki on oikeastaan vain melko pieni, koko sirkusta kasassa pitävä punainen lanka.

Yhtyeen putoaminen finaalista aloitti taas uuden debatin: johtuiko putoaminen suvaitsemattomuudesta vai ei? Vastaan tähän sopivan epämääräisesti kyllä ja ei. Koska eihän siinä tietenkään ole mitään suvaitsematonta, jos ihmiset eivät halua äänestää kappaletta, joka ei heidän mielestään sitä ääntä ansaitse. Aivan riippumatta siitä kuka tai ketkä kappaleen esittävät.

Toisaalta taas, esimerkiksi useat vedonlyöntitoimistot pitivät PKN:n mahdollisuuksia hyvinä. Erikoista asiassa on, että monet toimistot itse asiassa pitivät koko kilpailun voittoa todennäköisempänä kuin pelkkää finaaliin pääsyä. Tämä ei johdu siitä, että vedonlyöntitoimistot olisivat vain yksinkertaisesti olleet asian suhteen hukassa, vaan että vedonlyöntitoimistoissa on käsitetty se, mitä mediassa ei ole kehdattu sanoa. Semifinaalissa olivat suhteellisesti yliedustettuna Itä-Euroopan maat, suoraan finaaliin päässeet maat taas olivat lähinnä Länsi-Euroopasta.

Kyllä suomalaisessakin mediassa on tiedostettu, että Itä-Euroopan maat ovat Suomelle kisassa ongelmallisia. Syiksi on mainittu mm. se, että nämä maat usein äänestävät lähinnä toisiaan tai pitävät täysin erilaisesta musiikista. Tämäkin on varmasti totta, mutta PKN:n tapauksessa asiaan liittyy muutakin. Lyhyesti ja rautalangasta: rautaesiripun idänpuoleisissa maissa kehitysvammaisiin on keskimäärin suhtauduttu (ja suhtaudutaan edelleen) täysin toisin kuin Länsi-Euroopassa.

Itse olen ollut jo ala-asteiässä, kun vielä Nicolae Ceausescun Romaniassa kehitysvammaiset suljettiin vankiloita surkeampiin oloihin. Samaan aikaan Neuvostoliitossa ja monissa sen vaikutuspiiriin kuuluneissa valtioissa heidät joko hylättiin syntyessä sairaaloihin, tai suljettiin koteihinsa tai laitoksiin. Kehitysvammainen lapsi oli perheelle riesa, rangaistus ja häpeä. Jos joku kuvittelee tuollaisen häipyvän kansakunnan mielestä neljännesvuosisadassa, niin todennäköisesti tämä ei tunne historiaa tarpeeksi hyvin.

Tilannetta voisi verrata avoimesti homoseksuaalin artistin menestymismahdollisuuksiin Afrikan vastaavassa kilpailussa, suvaitsevaisuuspisteitä olisi turha odottaa. Länsieurooppalaisten kansoittamassa finaalissa taas olisi voinut käydä samoin kuin Suomessa Uuden Musiikin Kilpailussa, kun yhtye kasvoi musiikkiaan suuremmaksi. Pitkälti kyse on samasta ilmiöstä kuin Pekka Haaviston kannatuksessa viime presidentinvaalien toisella kierroksella, eli jonkin asian tai liikkeen kannatuksen henkilöitymisestä, jossa on hankala tehdä eroa hypen lietsoman feelgoodin ja aidon kannattamisen välille.

Olisi varmaan liioiteltua sanoa, että Pertti Kurikan Nimipäivien taival katkesi suvaitsemattomuuteen. Ihan vastaavasti olisi hölmöä teeskennellä, etteikö yhtye olisi pärjännyt paremmin, jos semifinaalissa äänestäneet maat olisivat olleet läntisestä Euroopasta. Kaiken kaikkiaan PKN oli kisoissa mielenkiintoinen ilmiö ja edes kyynisyysnapit kaakossa yhtyettä on vaikea nähdä muuten kuin positiivisena kummajaisena. Joten kiitokset PKN:lle, tuskin vieläkään levyä ostan, mutta jotain ihan hienoa he kai tekivät, kun saivat minutkin tämän kirjoittamaan. Koska minähän en viisuja seuraa.

Ja juuri kun pääsin sanomasta

Kirjoitin eilisiltana lyhyen blogitekstin, joka sivusi erityisesti keskustapoliitikkojen harrastamaa Venäjästä johtuvien turvallisuusuhkien vähättelyä ja yleistä optimismia. Ja kuinka ollakaan, kuin tilauksesta heti seuraavana aamuna pääsin lukemaan Suomen Kuvalehden nettisivuilta entisen keskustalaisen ulkoministerin, Keijo Korhosen, näkemyksiä aiheesta.

Korhosen teksti saa jopa harmittelemaan, etten käyttänyt eilen enempää aikaa näiden kliseiden kuvailuun, sillä Korhonen luettelee nyt lähestulkoon nämä kaikki, parhaassa YYA-Suomen hengessä:

"Nyky-Suomen johto ei kuuntele vanhoja viisaita. Se on unohtanut kaiken Suomen historiasta eikä ole oppinut siitä mitään. Suomen hallitus haluaa Naton turvallisuustakuut, jotka ovat kuvitelmien varassa, Venäjän muka aiheuttamaa turvallisuusriskiä vastaan – riskiä jota ei ole olemassa, ellei Suomi itse sellaista rakenna. Suomalaisia pelotellaan koko median voimin sotahysteriaan. Venäjä ja sen johto on jatkuvan nalkutuksen ja haukkumisen kohteena."

Eli Natoon ei tule liittyä, sen turvatakuut eivät ole turvatakuita, eikä Venäjä ole uhka. Ja jos onkin, niin se on sitten ihan meidän oma vika. Mitäs pakotettiin toimimaan. Ja muutenkin tosi ikävää, kun niitä koko ajan kiusataan.

Korhonen kuuluu juuri niihin suomettumisen ajan reliikkeihin, joille Suomen suvereniteetti Venäjän naapurina merkitsee sitä, että meille on juuri ja juuri varattu oikeus olla tässä vieressä, kunhan ei provosoida ja pyllistetään vain niin pyydettäessä. Joiden retoriikassa kaikki itänaapuriin kohdistuva kritiikki on veren kaivamista nenästä, sen kritiikin sensuroiminen "ystävyyttä" ja perseraiskaus "yhteistyötä".

Oikeasti tämä Korhosen ja kumppaneiden linja tarkoittaa yksinkertaisesti sellaista politiikkaa, jossa Venäjän ei tarvitse edes miettiä Suomen liittämistä etupiiriinsä, koska olemme siinä jo. Jos katsotaan historiaa, kuten Korhonen kehottaa, niin sieltä voi poimia ainakin yhden asian: Venäjä ei koskaan ole kunnioittanut mitään muuta kuin voimaa. Arvatkaapa Nato-kantani.

Virheet ja niiden tunnustaminen

Verkkouutisten mukaan vihreiden ex-puheenjohtaja Anni Sinnemäki on joutunut muuttamaan käsityksiään Venäjästä ja suhtautumisestaan puolustusvoimien määrärahaleikkauksiin. Tiivistettynä, Sinnemäki kertoo aiemmin lukeutuneensa niihin, jotka suhtautuivat Venäjän demokratiakehitykseen astetta optimistisemmin, mutta hylänneensä tuon näkemyksen ja pitää nykyisin Venäjää maana, joka "ei tunnusta naapureidensa suvereeniutta täysimääräisesti". Samaan hengenvetoon Sinnemäki toteaa, että ei enää lähtisi tekemään merkittäviä säästöjä puolustusmäärärahoihin, kuten vielä vuonna 2011.

Vihreälläkin laidalla siis heräillään, pinnat siitä Sinnemäelle. Valitettavan usein kun poliitikko muuttaa näkemystään jostain asiasta, se nähdään kuitenkin jonain "heikkouden" merkkinä tai takinkääntönä, vaikka näissä on ihan helvetin vissi ero.

Mielipidettä voi muuttaa ihan perustellusti, kun oma tietämys jostain asiasta lisääntyy, kyse on silloin älyllisestä valinnasta, valaistumisesta jopa. Vaatii myös tietynlaista nöyryyttä myöntää olleensa aiemmin väärässä, mikä sekään ei ole läpeensä huono piirre ihmisessä, varsinkaan poliitikossa. Se kun käytännössä usein tarkoittaa äänestäjän edun asettamista oman egon edelle.

Kun taas käännetään takkia henkilökohtaisen edun tai omien arvojen vastaisten lehmänkauppojen vuoksi, kyseessä on moraalinen valinta. Se vaatii yleensä todellisuuden selittämistä uusiksi, niin että se mieleinen versio saadaan istumaan omaan maailmankatsomukseen, tai ainakin vähintään äänestäjille annettuihin lupauksiin.

Jos poliitikko ei koko uransa aikana myönnä kertaakaan olleensa väärässä, niin kyseessä on joko idiootti tai sitten tämän ura vain on jäänyt poikkeuksellisen lyhyeksi. Siltikin näitä myönnytyksiä kuulee pitkän uran tehneiden poliitikkojen suusta harvoin. Syitä tähän on nähdäkseni kaksi. Ilmiselvempi näistä on, että monet poliitikot todella ovat idiootteja. Se toinen taas on poliittisen kielen ydintä, eli esitetään muuttunut mielipide niin, että sitähän mieltä aina ollaan oltukin, tai ainakin vähän sinne päin. Katsokaapa vaikka keskustan viimeaikaisia keskiolutlausuntoja.

Siitä puheen ollen, jos Suomessa jokin puolue muuten jatkaa kulkemista Venäjän suhteen laput silmillä, niin se on vaaligallupien kärjessä irvistelevä keskusta, Paavo Väyrynen etunenässä. Läpi uransa jatkuneiden Venäjä-sympatioiden lisäksi Väyrynen on melko hiljattainkin ehtinyt mm. esittämään Krimin liittämistä Venäjään ja vastustamaan maata vastaan suunnattuja pakotteita.

Näitä sympatioita tai tällaista optimismia on todella hankala käsittää. Suomen itsenäistymisen jälkeen ei ole oikeastaan ollut yhtään sellaista ajanjaksoa, jona Venäjä/Neuvostoliitto ei olisi ollut potentiaalinen uhka Suomelle. Luulisi, että kaksi täysimittaista maasotaa ja vuosikymmeniä kestänyt kylmä sota ei unohtuisi ihan vain yhden 90-luvulla koetun, melko sekavan vuosikymmenen aikana. Nyt puhutaan kuitenkin rajanaapurista, joka käytännössä on miehittänyt Tsetseniaa kahden vuosikymmenen ajan, sotinut sinä aikana kahden rajavaltionsa kanssa ja jossa ei demokratiaa ole tunnettukaan Vladimir Putinin lähes 15 vuotta kestäneen valtakauden aikana.

Näillä näytöillä voinee todeta, että Anni Sinnemäellä meni oman virheensä tunnustamisessa kuitenkin melko pitkään. Puolustusinvestoinnit tehdään vuosikymmeniksi kerrallaan. Kuinkahan kauan näillä muilla änkyröillä kestää tunnustaa samat tosiasiat ja onko jollakin meistä muka varaa äänestää näitä samaisia todellisuuden vääristelijöitä eduskuntaan? Koska tällä hetkellä ei näytä kovin lupaavalta.