Vasikoiden valtakunta

Suomalaiset ovat reilua, rehellistä ja suorapuheista kansaa. Ehkä lähinnä anonyymisti netissä ja pikku kännissä, mutta kuitenkin. Viimeisin osoitus tästä suoraselkäisyydestä on voudin vihdoin mahdollistama nimetön verovilpin vasikointikaavake, joka on saanut nämä samat reilut suomalaiset ilmiantamaan kanssakansalaisiaan ihan kaksin verroin edellisvuosiin verrattuna.

”Tämä on hyvä systeemi. Ilmoituksia voi tehdä vuoronkaudenajasta riippumatta, suurin osa niistä onkin tullut virka-ajan ulkopuolella, eli illalla ja viikonloppuisin”, kehuu Verohallinnon tarkastuspäällikkö Heimo Säkkinen. Kuulostaakin kyllä melko lyömättömältä järjestelmältä. Ei enää hankalia toimistoaikoja tai kiusallisia nimettömiä puheluita päiväsaikaan, kun ilmiannon voi tehdä ihan juuri silloin kun se pizzeriasta saamatta jäänyt kuitti tai naapurin vironkilpinen Bemari vituttaa kaikkein eniten, kuten vaikkapa pilkun jälkeen lauantaiyöstä. Toimiva netti ja jotenkin ymmärrettävä kirjoitustaito riittää, ja nämähän kuuluvat suomalaisilla niihin muihin ylpeydenaiheisiin.

Uutisen mukaan vain 15-20 prosenttia kanteluista johtaa jatkotoimenpiteisiin. Tämän voi tietysti tulkita myös niin päin, että 80-85 prosenttia kaikista ilmoituksista on joko perättömiä, hankalia tutkia tai muuten vain turhia. Kovin moni instanssi ei vastaavista luvuista lämpeäisi, mutta vähemmän yllättäen Kansaeläkelaitoksella virkamieskunta hieroo jo ideasta innostuneena karvaisia käsiään:
"Kelan hallinto-osaston lakimies Anitta Holappa sanoo, että vaikka Kela on aina saanut vastaavia vinkkejä sekä virkailijoille soitettuna että kirjeitse Kelan toimipisteisiin, myös uusi kanava kiinnostaisi."

Virkamiestenkin keskuudessa tunnutaan käsittävän perättömien ilmiantojen aiheuttavan joitain yksittäisiä ongelmia, mutta samalla kuitenkin vakuutetaan Verohallinnon valveutuneiden übermenschien osaavan tunnistaa tällaiset tapaukset. Ja ei kai hyvää järjestelmää kannata arvostella ainoastaan sen perusteella, millaista vaivaa se saattaa aiheuttaa täysin syyttömille ihmisille, jos kolikon toisella puolella on valtion verokirstun kerryttäminen?

Nämä vakuuttelut olisivat ehkä pykälän verran uskottavampia, ellei suomalaisten ilmiantoherkkyyttä olisi päästy jo aiemmin koettelemaan esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten muodossa. Lastensuojeluilmoituksen olemassaolo on pohjimmiltaan varmasti hyväkin asia, sillä panoksena saattaa olla muutaman veroeuron sijaan lapsen terveys tai henki. Vaikka tällainen ilmoitus on vakavuudeltaan toista luokkaa kuin verovilppi, ei se ole estänyt näitä reiluja suomalaisia tehtailemasta perättömiä ilmoituksia vuosi toisensa jälkeen.

Esimerkiksi Helsingin Uutisten mukaan lastensuojeluilmoitusta käytetään usein lyömäaseena huoltajuus-, tapaamis- ja naapuririidoissa. Tässä taas konkreettinen esimerkki tapauksesta, jossa naapuri teki muiden perättömien rikosilmoitusten ja tutkintapyyntöjen jatkeeksi lastensuojeluilmoituksen, koska oli riidoissa naapurinsa kanssa niinkin tähdellisestä asiasta kuin postilaatikon paikasta.

Suomen Kuvalehdessä taas on julkaistu moniosainen artikkelisarja lastensuojelun myyttien murtamisesta, joka on lukemisen arvoinen muutenkin, mutta ajattelin poimia tähän yhden kohdan ihan aiheeseen liittyen:

"Satu on yksi monista lastensuojelun kokemusasiantuntijoista, joita olen haastatellut ja joiden asiakirjoja olen lukenut. Henkilön oikea nimi on toimituksen tiedossa. Hänestä tehty ensimmäinen perätön lastensuojeluilmoitus koski pedofiliaa. Yllättäen oven takana seisoi poliisien ja sosiaalityöntekijän armeija.

Satu pakotettiin pienimmän lapsen kanssa kuukaudeksi turvakotiin, isommat vietiin isälleen. Kotiin äiti päästettiin juristin avulla vasta kuulustelujen päätyttyä. Poliisitutkinnassa ei tullut esille mitään pedofilian liittyvää.

Parhaillaan ilmoituksia kertyi vuorokauden aikana melkein tunnin välein, yhteensä viiden vuoden aikana ainakin 150. Satu oli niiden mukaan milloin kännissä hakannut tai hylännyt lapsiaan, milloin parittanut heitä maksaakseen asuntolainaa.

Sääliksi käy sossuja: jokainen ilmoitus oli tutkittava. Uudet työntekijät eivät tunteneet Satua, joten ilmoitukset otettiin vakavasti. Eniten säälin Satua, johon lastensuojelu joutui olemaan yhteydessä viikoittain. Sadun vanhemmuutta ja terveystietoja tutkittiin, mutta ilmoittelijan psyyken tilan selvittämistä ”ei nähty relevanttina” asian kannalta. Perheenäidin työnteko vaikeutui, tulot laskivat.

Välillä ruljanssiin sotkeentui hätäkeskus. Ja päiväkoti. Perheneuvola. Koulu. Lääkärikin. Yhden ilmoituksen takia kotiin kesken pihatalkoiden hälytetyt poliisiautot ja sosiaalityöntekijät herättivät keskustelua naapurustossa: ”Voiko Sadun lasten kanssa leikkiä?”

Tapahtumat eivät hevin unohdu.

”Parhaimmillaan ilmoitusjärjestelmä voi olla kasvua tukeva, mutta pahimmillaan erittäin tuhoisa”, Satu arvioi."

Vastaavia tapauksia löytyy varmasti vaikka kuinka paljon. Suomessa ollaan siis valmiita käyttämään erilaisia ilmoituskanavia ihan pelkästään kostomielessä, motivoivana tekijänä lähinnä vain vittumaisuus ja näillä aiheutetaan asianomaisille kohtuuttomia ongelmia.

Samaan aikaan kun täällä pitäisi elää "normienpurkutalkoita", valtiovallan toimesta paitsi rohkaistaan kansalaisia vasikoimaan toisistaan viranomaisille, pyritään se tekemään myös mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi. Henkilökohtaisesti kun en valtiota kaipaisi asennekasvattajaksi missään asiassa ylipäänsä, aika viimeisenä juuri tällaisessa. Yhtäkään "normia" täällä ei pureta ennen kuin käsitetään, että valtion tärkein tehtävä ei ole verokertymän maksimointi keinolla millä hyvänsä.

Harmaa talous ei ehkä ole aina toivottavaa, mutta erityisesti korkean verotuksen maissa se on käytännössä välttämätön lieveilmiö. Jotkin elinkeinot kärsivät verotuksesta suhteellisesti toisia enemmän ja varsinkin pienyrittäjillä on vähemmän resursseja lailliseen verosuunnitteluun. Koska verokarhun käpälät ulottuvat tätä nykyä lähes kaikille elämän osa-alueille, seuraa tästä käytännössä se, että kaikki kiertävät veroja tavalla tai toisella, ihan valtionyhtiöitä myöten. Näin myös lähes jokaisesta voisi tehdä vastaavan kantelun verohallinnolle.

Lainkuuliaiset kansalaiset eivät yleensä riko lakia pelkästään lain rikkomisen takia. Veroja kierretään sitä enemmän, mitä suurempi vilpistä mahdollisesti seuraava "palkkio" on tai mitä epäoikeudenmukaisemmaksi verotus mielletään. Harmaata taloutta torjutaan parhaiten alentamalla veroja, ei rohkaisemalla kansalaisia vasikoimaan toisiaan valtiolle. Eikä historiassa tarvitse katsoa edes kovin paljon taaksepäin huomatakseen kuinka sairas asetelma tällainen loppujen lopuksi on.