Kun tietyistä asioista ei vaan saa puhua

Nobelisti James Watsonista tuli omien sanojensa mukaan ”epähenkilö” tiedemaailmassa sen jälkeen, kun hän vuonna 2007 esitti Sunday Timesin haastattelussa oman näkemyksensä Afrikan ongelmista:

“All our social policies are based on the fact that their intelligence is the same as ours – whereas all the testing says not really”.

Nyt Watson pyytää tuota lausuntoaan (toistamiseen) anteeksi tuoreessa The Telegraphin haastattelussa, tosin hieman erikoisin sanankääntein:

“I apologise . . . [the journalist] somehow wrote that I worried about the people in Africa because of their low IQ – and you’re not supposed to say that.”

Huomionarvoista on se, että koko haastattelun aikana Watson ei kertaakaan pyydä anteeksi mielipidettään, vain sitä että hän sanoi sen ääneen. Tiedeyhteisö suhtautui kuitenkin kommenttiin poliittisen korrektiuden kaikkien opinkappaleiden mukaisesti, joten Watson eristettiin tiedeyhteisöstä ja pakotettiin eläkkeelle virastaan New Yorkin Cold Spring Harbor Laboratoryssa. Lopputuloksena tämä yksi aikamme maineikkaimmista biologeista huutokauppaa nyt rahapulassa Nobel-mitaliaan.

Tiedeyhteisön käytös on sinällään outoa, että tiedemaailmasta Watsonin kommentille löytyy tukea vaikka millä mitalla, mm. Richard Lynnin, Tatu Vanhasen, H.J. Eysenckin, J. Philippe Rushtonin, Charles Murrayn ja Richard J. Herrnsteinin tutkimuksista. Ja niin kauan kuin puhutaan ainoastaan kognitiivisessa älykkyydessä mitatuista eroista, ei siitä mistä ne johtuvat, kyseessä on käytännössä jopa täysin kiistämätön tosiasia: eurooppalaisen kaukasidin älykkyysosamäärä on keskimäärin korkeampi kuin afrikkalaisen negridin.

Poliittinen korrektius aiheuttaa kuitenkin sen, että kyseinen tutkimusala on aina suurennuslasin alla. Aihetta ei mielellään juuri tutkita, tuloksia ei julkaista tai jos julkaistaan, pitää tutkimuksesta ainakin sanoutua mahdollisimman nopeasti irti.

Älykkyyserojen selittäminen geneettisin (rodullisin) perustein on ollut todella heikossa huudossa sitten natsien eugeniikkasekoilujen toisen maailmansodan aikaan. Käytännössä kaikki rotututkimukseen viittaavakin on systemaattisesti vaiennettu tämän jälkeen. Ihmisrotuja ei yleisesti tunnusteta olevan, tai vähintään niiden määritelmiä pidetään kyseenalaisina. Vähemmän tulenarkoja selittäviä tekijöitä löytyy maantieteellisistä ja sosioekonomisista perusteista. Osa älykkyystutkijoista hyväksyy selittäviksi tekijöiksi nämä kaikki, osa taas pitää genetiikan vaikutusta olemattomana tai häviävän pienenä.

Niin kritisoituja kuin älykkyystutkimusten metodit ja tulokset ovatkin, niin maallikollekin on silmiinpistävää näiden keskinäinen korrelaatio. On tutkimuksien jaottelu tehty sitten etnisen taustan tai ”rodun” perusteella, on kyse sitten globaalista tai Yhdysvaltojen sisällä tehdystä tutkimuksesta, tulokset ovat lähes poikkeuksetta samankaltaisia ja korreloivat todella hyvin esimerkiksi PISA-testien, SAT-tasokokeiden, kuin myös opintomenestyksen ja sosioekonomisen aseman kanssa. Itä-aasialaiset tai ko. syntyperää olevat asettuvat yleensä hieman valkoisen väestön yläpuolelle, mustat taas yleensä jopa huomattavalla erolla alapuolelle.

The Scientific Study of Human Nature; H. Nyborg

Yhdysvalloissa afroamerikkalaisten ja valkoisen valtaväestön välisen älykkyyseron mittaaminen aloitettiin ensimmäisen maailmansodan asevelvollisista miehistä. Tuolloin havaittiin että valkoisen väestön älykkyysosamäärä oli keskimäärin 17 ÄO-pistettä korkeampi. Tuon jälkeen vastaavia tuloksia on saatu sadoista tutkimuksista yli puolen vuosisadan ajalta ja ero on ollut keskimäärin 15 ÄO-pistettä, eli noin yhden keskihajonnan verran. Aiheesta ovat kirjoittaneet jo mainittujen Lynnin, Herrnsteinin ja Murrayn lisäksi mm. Audrey Shuey.

The Bell Curve; C. Murray & R. Herrnstein

Yhdysvaltalaiset mustat taas vastaavasti sijoittuvat (lähteestä riippuen) globaalisti n. 10-15 ÄO-pistettä afrikkalaisten mustien yläpuolelle. Vanhasen ja Lynnin mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa älykkyysosamäärät ovatkin maailmanlaajuisesti alimmat.

Keskimääräiset ÄO-pisteet alueittain. Kuvan lähde: Wikipedia

Tatu Vanhanen saikin aikanaan tutkimuksensa julkaisun jälkeen oman osansa lokaa niskaansa suomalaiselta lehdistöltä, pitkälti samaan tapaan kuin Watson. ”White man’s guilt” on kuitenkin länsimaissa vielä sen verran voimissaan, että on ihan hyväksyttävää sanoa itä-aasialaisen olevan älykkäämpi, mutta ei afrikkalaisen olevan tyhmempi, vaikka molemmat ovat aivan yhtä rasistisia lausuntoja. Ja näin näyttää olevan, riippumatta miten asian perustelee.

Palaanpa vielä Watsoniin. Hän siis totesi länsimaalaisten olevan kognitiivisesti afrikkalaisia älykkäämpiä. Keskimäärin. Kaikki olemassa oleva mitattu tutkimustieto näyttäisi tukevan tätä väittämää. Vaikka jätettäisiin nämä kritisoidut mittaustuloksetkin huomiotta, jokainen tekijä jonka älykkyysosamäärään väitetään vaikuttavan, on Afrikassa heikommalla tolalla. Enemmän köyhyyttä, enemmän väkivaltaa, heikompi ravinto, huonompi koulutus. Watsonin kommentti ei ole siis millään tavalla valheellinen tai tieteenvastainen.

Kaiken maailman pseudotieteilijöiden annetaan säännöllisesti esiintyä julkisuudessa asiantuntijoina ja esittää mitä naurettavimpia väitteitä johtaen ihmisiä harhaan, eikä tiedeyhteisö reagoi asiaan mitenkään. Kun merkittävän, koko ihmiskuntaa hyödyttäneen elämäntyön tehnyt ja arvostettu tuon yhteisön jäsen päästää suustaan yhden lapsuksen (joka kaiken lisäksi on totta), kohdellaan tätä kuin hylkiötä. Tiedeyhteisö on juuri se taho, jolla pitäisi olla rohkeutta ja asiantuntijuutta puolustaa Watsonia ja tosiasioita, täysin välittämättä kuinka korrektia tai epäkorrektia se nyt sattuu olemaan. Mutta kun tietyistä asioista ei vaan saa puhua.

Joitain lähteitä:

R. Lynn & T. Vanhanen: IQ and the Wealth of Nations (2002)

C. Murray & R. Herrnstein: The Bell Curve (1994)

H. Nyborg: The Scientific Study of Human Nature (1997)

Wikipedia: Rotu ja älykkyys

Miksi uskonto ei sovi poliittisten päätösten perusteeksi?

Valtio-opin professori Kaisa Herne kirjoitti viime viikolla Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tasa-arvoisesta avioliittolaista, sen vastustamisesta sekä siitä, miksi uskonto ei sovellu poliittisten päätösten perusteeksi. Ei sillä, että olisin Herneen kanssa mitenkään eri mieltä lopputuloksesta, itsekään en pidä uskontoa sopivana perusteena poliittiseen keskusteluun, mutta hänen perustelunsa jäivät ehkä hieman puolitiehen.

Herne käytti väitteensä tukena John Rawlsin hahmotelmaa liberaalista, tasa-arvoisesta yhteiskunnasta ja siinä poliittiselta päätöksenteolta vaadittavalta julkiselta perustelulta, mutta ei rakentanut tuota perustelua sen enempää. Argumentiksi ei riitä, että yksinkertaisesti todetaan Rawlsin olleen sitä tai tätä mieltä, sellaisenaan on kyse jopa argumentaatiovirheestä argumentum ad auctoritatem, eli auktoriteettiin vetoamisesta. Tämän Herne varmasti käsittää, luultavasti kyse oli vain artikkelin tilanpuutteesta.

Koska pidän itseäni arvopluralistina (ehkä Isaiah Berlinin näkemys tuosta on lähimpänä omaani), eli kun yhdenkään eettisen järjestelmän ei voida tosiasiassa osoittaa olevan jonkin toisen yläpuolella, lähtökohtaisesti en voi pitää mitään arvoja toisia parempina. Näin ollen arvot eivät myöskään voi olla yhteismitallisia a priori, eikä niistä voida muodostaa yhtä ainoaa hierarkkista järjestelmää. Tästä lähtökohdasta tarkasteltuna uskonnollisiin näkemyksiin tai vakaumuksiin perustuvat arvot ovat siis aivan yhtä arvokkaita kuin kaikki muutkin. Näin siis lähtökohtaisesti. Yhteiskunnan tulee kuitenkin perustua johonkin. Siksi arvopluralistien ikuisena haasteena onkin pystyä jotenkin löytämään ja perustelemaan ne arvot, jotka soveltuvat yhteiskunnan perustaksi.

Kuten Herne pääkirjoituksessaan, itsekin käännyn usein vastaavassa tilanteessa juuri Rawlsin puoleen. En ole tuossa artikkelissa mainittua teosta Political Liberalism lukenut, joten en tiedä miten Rawls ko. kirjassa perusteensa rakentaa, mutta Oikeudenmukaisuusteoriassa hän esitteli tunnetun ajatuskokeensa ”tietämättömyyden verhosta” (veil of ignorance), jonka periaatetta ainakin itse pidän yhtenä pätevimmistä keinoista löytää oikeudenmukaisen yhteiskunnan perusperiaatteita.

Tietämättömyyden verho tarkoittaa kuvitteellista tilannetta, jossa joukko ihmisiä hahmottelee oman yhteiskuntansa toimintaa. Ajatuskokeen idea on se, että yksikään näistä ihmisistä ei voi tietää etukäteen minkälainen tuo yhteiskunta, tai heidän oma asemansa siinä on. Näin jokainen yleensä pyrkii, jos ei nyt maksimoimaan hyvinvointiaan, niin ainakin turvaamaan jonkinlaiset inhimillisen elämän mahdollisuudet itselleen kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Tästä syystä ihmiset päätyvät yleensä valitsemaan ensimmäisenä mahdollisimman suuret yksilönvapaudet kaikille yhteiskunnan jäsenille ja välttämään valintoja jotka johtaisivat merkittävämpiin konflikteihin keskenään.

Tietämättömyyden verho on mielenkiintoinen siksikin, että ajatuskoetta pohtiessaan ihmiset saattavat päätyä hieman erilaisiin lopputulemiin, riippuen toki omasta arvomaailmasta, asemasta jne., mutta lähes poikkeuksetta lopputuloksena on kuitenkin kohtalaisen liberaali, oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen yhteiskunta. Negatiivisiin vapauksiin perustuva yhteiskuntajärjestys on ehkä ristiriidattomin hahmotelma, mutta yhtä hyvin voi päätyä Rawlsin tavoin sosiaaliliberaalimpaan lopputulokseen.

Kun uskontoon perustuvat arvot alistetaan tietämättömyyden verholle, esim. muodossa: ”yhteiskunnan ja lakien tulee perustua uskonnollisiin arvoihin ja kirjoituksiin”, mutta yksikään ihminen ei voi tietää juuri minkä uskonnon arvoihin ja kirjoituksiin, tai sen enempää että onko yksilö tuossa yhteiskunnassa juuri kyseisen uskonnon kannattaja, niin näiltä arvoilta häviää pohja. Yksikään ateisti ei halua fundamentalistikristityn yhteiskuntaa, eikä yksikään kristitty suostuisi jyrkän islamilaisen sharia-tulkinnan alle vääräuskoiseksi vainottavaksi. Näin ollaankin jo pitkälti niissä samoissa päätelmissä, joita Herne pääkirjoituksessaan esitteli:

”Uskonnollinen perustelu ei ole julkinen perustelu liberaalissa moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee uskonnonvapaus. Yhden uskonnon arvot eivät välttämättä kuulu toiseen uskontoon, eivätkä uskonnottomat toimi uskonnollisten arvojen perusteella.”

”Jokainen voi omassa elämässään noudattaa haluamiaan arvoja, kunhan ne eivät vahingoita muita. Vain yhteisten päätösten pitää perustua yhteisiin arvoihin.”

Ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista voidaan asettaa myös vastaavan tarkastelun alle. Avioliittolaki takaa yhdelle yhteiselämän muodolle etuoikeutetun aseman. Moniko tietämättömyyden verhon takana olisi valmis kannattamaan yhteiskuntaan tällaista etuoikeutta vain osalle ihmisistä, jos ei itse etukäteen tietäisi että onko tuon etuoikeuden piirissä vai sen ulkopuolella?